Jäätelökokin neljä vuodenaikaa

BLOGIT | Jäätelökokin neljä vuodenaikaa

Skonsseja ystäville

Brittein saarilla vieraillessani yritän aina etsiä kahvilan, josta saa paikalla leivottuja skonsseja. Skonssit ovat alkuperältään Skotlannista ja parhaat skonssit olenkin syönyt juuri siellä. Mieleen on jäänyt esimerkiksi Skyen saarelta ostettu take away -skonssi kermavaahtoineen ja mansikoineen sekä Dunblanen vanhan myllyn kahviossa takkatulen ääressä nautittu skonssi.

Skyen saarella Dunveganissa ostettu skonssi. Skyen saari on muutenkin näkemisen arvoinen.
Tämä Skyen saarella Dunveganissa ostettu skonssi innoitti tähän reseptiin. Skyen saari on muutenkin näkemisen arvoinen.
Skonssilla Dunblanessa.
Skonssilla Dunblanessa.

Resepti Ylämailta

Vaikka skonssit ovat aineksiltaan ja tekotavaltaan melko simppeleitä, hyvien skonssien leipominen ei ole aivan yksinkertaista. Näiden skonssien reseptin sain tyttäreni opiskelijakaverilta Shonalta, joka on kotoisin viehättävästä Obanin kaupungista Ylämailta. Edellytykset onnistumiseen olivat siis olemassa. – Leivonnaisessa käytettävät jauhot vain aiheuttivat ongelmia.

Jauhoista pientä päänvaivaa

Niin kuin monissa brittiläisissä leivontaohjeissa, tässäkin jauhoina ohjeistettiin käyttämään Self Raising Flouria. Sitä ei kaupoista helposti löydä, joten korvasin sen tavallisilla vehnäjauhoilla ja lisäsin reseptiin leivinjauhetta. Lopputulos ei ollut kaksinen, skonsseista tuli kuivia ja hiukan karvaan makuisia.

Löysin lopulta kaupasta ruotsalaisia Self Raising Flour -vehnäjauhoja. Lopputulos oli näitä jauhoja käyttäen jo huomattavasti parempi. Mutta mielestäni parhaimmat skonssit sain kuitenkin onnistumaan italialaisilla Farina ”00” vehnäjauhoilla. Skonssit nousivat mainiosti ja rakenne oli oikein hyvä.

Näin nämä skonssit valmistuvat:

Rusinaskonssit

Ainekset (tästä annoksesta tulee 8-10 skonssia, koosta riippuen)

4 dl Farina ”00” vehnäjauhoja
1 rkl tomusokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
(halutessa 0,5 tl kardemummaa)
(halutessa 1 tl vaniljasokeria)
ripaus suolaa
60 g kylmää voita
rusinoita
n. 2 dl maitoa

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen C.
  2. Siivilöi kuivat ainekset kulhoon ja sekoita.
  3. Lisää kylmä voi paloina ja hiero se jauhoihin tasaisesti. Itse käytin tässä haarukkaa apuna. Voita saa jäädä pieniksi muruiksi.
  4. Lisää rusinat ja lopuksi maito.
  5. Lisää vielä noin kourallinen jauhoja, että saat muotoiltua nopeasti pehmeän taikinan. Taikinaa ei vaivata.
  6. Kauli taikina kevyesti noin 2 cm paksuiseksi.
  7. Paina taikinasta esimerkiksi juomalaisia apuna käyttäen pyöreitä kakkusia. Itse käytin halkaisijaltaan 7,5 cm kokoista lasia. (Kun kaulit jäljelle jääneet reunapalat uudelleen, lisää hiukan maitoa ja jauhoja ja niin saat tasaisemman taikinan.)
  8. Laita kakkuset leivinpaperin päälle uunipellille. Paista kullanruskeiksi noin 10 – 12 minuuttia.

Tulosta resepti

Skonssit ovat parhaimmillaan tuoreina hillon tai voin kera. Kun annostelet väliin kermavaahtoa ja koristelet annoksen mansikoilla, on ystävänpäivän kahvihetki kruunattu!

Ihania kahvihetkiä! t. Tiina

Uunituoreet skonssit.
Uunituoreet skonssit.
Täytteeksi mustikkahilloa, mansikoita ja kermavaahtoa.
Täytteeksi mustikkahilloa, mansikoita ja kermavaahtoa.
Päälle vielä ripaus tomusokeria.
Päälle vielä ripaus tomusokeria.
Koristeeksi vielä mansikkaruusu ja ystävänpäivän teehetki on valmis!
Koristeeksi vielä mansikkaruusu ja ystävänpäivän teehetki on valmis!

Yksi vastaus artikkeliin “Skonsseja ystäville”

Kommentoi