Hörppyi ja herkkui

BLOGIT | Hörppyi ja herkkui

Tähteet kertovat – Komisario Palmu eli Rosollipyttäri

Äidilläni ja minulla on tapana kutsua jääkaapin uumenista, tähteistä valmistettuja ruokia nimellä Tähteet kertovat, komisario Palmu.

Yksi tähän kategoriaan kuuluvista herkuistamme on Rosollipyttäri, jota nautitaan Tapaninpäivänä. Rosollia kun yleensä jää jouluaterialta tähteeksi. Nykyään odotan rosollipyttäriä jo melkein yhtä paljon kuin itse varsinaisia jouluruokia, joten varmistan rosollin riittävyyden valmistamalla sitä joulupöytään hieman liian paljon.

Rosollin lisäksi pyttäriin tarvitaan mausteista makkaraa. Punajuuren sekä porkkanan makeus ja omenan sekä suolakurkun kirpeys yhdessä perunan ja sipulin kanssa tuovat makkaran mausteisuudelle täyteläisen vastapainon.

Pannulle voita ja rosolli sekä pilkottua makkaraa ja ripaus suolaa sekä mustapippuria. A vot! – Herkku on valmis.

Makkaran sijasta rosollipyttäriin voi tottakai käyttää joulupöydästä jäänyttä kinkkua tai kalkkunaa, mutta silloin kannattaa lisätä pannulle myös hieman chiliä pientä tulisuutta antamaan.

Maistuvia hetkiä rosollipyttärin sekä muiden jouluruuista tuunattujen herkkujen parissa!

-Tanja

Yksi vastaus artikkeliin “Tähteet kertovat – Komisario Palmu eli Rosollipyttäri”

  1. Satu

    Ylimääräinen rosolli toimii loistavasti myös munakkaan täytteenä. Paista ensin munakas. Kaada kylmää rosollia kelpo keko. Kääntele toinen puoli munakkaasta peitoksi. Toimii!


Kommentoi