Höperöt pöperöt

BLOGIT | Höperöt pöperöt

Omenatarhurin parempi ohrapuuro

Teksti & kuva © Virve Kulmala

Ohra on paitsi yksi vanhimmista myös eniten viljelty viljalajimme. Suurin osa ohrasadosta päätyy kuitenkin jonnekin aivan muualle kuin suomalaisten lautasille. Valitettavasti esimerkiksi huomattavasti ravintoköyhempi riisi on korvannut ikiaikaisen ohran ruuanlaitossa.

Kyselytutkimusten mukaan uuniohrapuuro on yksi koululaisten suosikkiruuista. Minusta tulos oli hieman yllättävä, mutta toisaalta erittäin looginen. Milloin viimeksi itse teit, tai söit ihanaa uuniohrapuuroa? Kun monikaan ei enää kotonaan kyseistä ruokaa saa, tulee siitä himoittua herkkua. Ja entistäkin herkumpaa puurosta saa, kun siihen yhdistää uuniomenoiden kanelista makua. Käyttämällä suomalaisia syysomenoita saat kuorien kuidutkin talteen. Omenamehuun tehtynä puuro on myös maidoton ja laktoositon.

Eikä todellakaan ole vaikeaa, kaikki ainekset vain sekoitetaan keskenään ja lykätään uuniin muhimaan! Vaikka haudutusaika on suht pitkä, etuna on se että puuron valmistuessa voi tehdä kaikkea muuta, vaikkapa kipaista pirteälle pikku syyslenkille – kotiinpalaajaa tervehtii valloittava uuniomenan tuoksu.

 

Omenatarhurin parempi ohrapuuro

2 isoa suomalaista omenaa
2 tl kanelia
½-1 tl pomeranssinkuorta
2 dl rikottuja ohrasuurimoita
1,5 rkl ruokosokeria
1 tl suolaa
1 l omenatäysmehua
1 dl vettä
+
Pari nokaretta voita vuoan voiteluun + puuron pinnalle.

Voitele uunivuoka voilla. Pesaise omenat, poista niistä siemenkodat ja paloittele sopiviksi kuutioiksi. Mittaa kaikki ainekset uunivuokaan ja sekoita. Kypsennä puuroa 175 asteessa 1 ½ -2 tuntia ja anna puuron asettua hetki ennen nauttimista. Tarjoa sellaisenaan tai esim. luonnonjugurtin, hunajan ja karpaloiden kanssa aamu-, ilta- tai välipalaksi.

Maukkaita syyshetkiä,

-Virve-

Tulosta resepti

 

Kommentoi