Höperöt pöperöt

BLOGIT | Höperöt pöperöt

Nappaa ja kokkaa!

Pekka Vuorinen ja Körmy.
Pekka Vuorinen ja Körmy. (Kuvat & teksti © Virve Nyyssönen)

Nykyisen lähiruokabuumin myötä ihmiset haluavat tietää mistä pöperö omalle lautaselle on tupsahtanut. Terveysseikkojen lisäksi ekologisiin ja eettisiin asioihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Vanha ajatus ruuan tiestä suoraan ”pellolta pöytään” on noussut jälleen ihanteeksi. Agraariyhteiskunnan omavaraistalouden elonrytmissä pellon-, metsän- ja vesistöjen antimet löysivät pöytään ihan luonnostaan, mutta city-ihmiset joutuvat käyttämään vähän mielikuvitusta yltääkseen samaan. Kuinka päästä trendikkään hortoilun makuun, kun ympärillä on vain autoja ja asfalttia? Mistä löytää mustikkametsä? Minne mennä sieneen?

Kaikilla ei myöskään ole kalastusvälineitä ja – tarvikkeita, veneenkäyttömahdollisuutta saati vähäisintäkään tietotaitoa siitä miten, missä ja milloin kalastaa. Onneksi ainakin kalastuspulmaan löytyy ihan konkreettista apua. Blogiporukkamme sai mielenkiintoisen tilaisuuden, kun meidät kutsuttiin tutustumaan Catch & Cook -konseptiin.

(Catch & Cook on lontoota ja suomennettuna ”nappaa ja kokkaa”. Tällä kertaa se tarkoitti kalasta ja kokkaa.) Homma liittyy kiinteästi tulevaan Food & Fun -ruokatapahtumaan joka rantautuu Turkuun lokakuun alkumetreillä. Peukutan jo nyt asiaa ihan kympillä, on mahtavaa päästä maistelemaan huippukokkien loihtimia, kansainvälisiä makuja – ilman että tarvitsee edes matkustaa minnekään! (Voit lukea aiheesta lisää täältä.)

Catch & Cookin tiimoilta pääsimme sentään pienelle matkalle. Nimittäin Kaarinaan! Siellä meitä odotti päivän kalastusoppaamme, Fishing Patrolin Pekka Vuorinen. Pukeuduttuamme pikkuruisiin, pirteän punaisiin pelastusliiveihin suuntasimme toiveikkain ajatuksin merelle, kohti kala-apajia. Matkalla pysähdyimme ihmettelemään Ryövärinluolaa. Turvallisesti veneestä käsin, tosin. Oli hauska oppia näin jänniä asioita omasta lähiseudustaan.

Kalastuskohteessa Pekka laittoi kalastusvermeemme, eli virvelit ja vieheet, valmiiksi. Meidän oli kuulemma tarkoitus ”jigata”. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta. (Minusta se kuulosti lähinnä joltain eksoottiselta tanssilajilta.) Nähtyäni kumiset ”tekomadot” olin aidosti tyytyväinen siitä, ettei yhtään elävää matoa (tai sormea) ainakaan tarvitsisi keihästää koukun kanssa. Omat kalastuskokemukseni ja –muistoni kun rajoittuivat lähinnä lapsuuden mato-onkeiluun ja muutamiin sekalaisiin vetouistelukertoihin. Vaikka ala-asteella voitin hiihtokisoista koulun poikien himoitseman virvelin, ja voitin myöhemmin yhden pilkkikisankin, kalastaminen ei todellakaan kuulu omaan ydinosaamisalueeseeni.

Kuten sain jälleen kerran huomata.

Venekuntamme muut jäsenet kiskoivat pulskanpotrakkaita körmyniska-ahvenia oikealta ja vasemmalta, sen minkä kerkesivät, mutta minun vapani ei värähtänytkään. Ei kertaakaan. Ei yhtään. Yritin siinä sitten heitellä oikein voiman kanssa, että josko vähän kauempaa, pusikon poskesta nappaisi paremmin. Samalla pelkäsin niin vietävästi, että viskaan vahingossa koko härpäkkeen mereen. Ei napannut. Pekka vaihtoi matoni bling-bling- mallin matoon, mutta siltikin sain kaloilta osakseni vain tympeää hiljaisuutta. Ja lapaluuhuni jonkin sortin revähdyksen. Tässä kohtaa oli siis hyvä pitää hyvin ansaittu kahvitauko ja maistella Pekan tuomia sämpyläisiä. Kuinka ulkona kaikki maistuukin aina niin paljon paremmalta?

Kalojen herkkutiski. Kuin karkkilaatikko!
Kalojen herkkutiski. Kuin karkkilaatikko!

Muutaman tunnin ahventen (ja toistemme) naurattamisen jälkeen siirryimme toisaalle. Pekka paljasti pyynnöstäni kaikki parhaat kuhanpyytämisen salat. En tiennytkään, että kalastus on niin tekninen laji! Täytyy olla oikeat vieheet, värit ja tekniikat. Ajankohdan ja olosuhteiden täytyy myös olla pyydettävän lajin ruokailuhetkelle suosiolliset. Toivoin, että kompensoisin huonoa ahvenonneani nappaamalla syvyyksistä vielä viime metreillä kunnon kuhanlotjakkeen, mutta onnistuin vain jumittamaan vieheen pohjaan. Onneksi Pekka pelasti, taas.

Päivän saalis: Yhdeksän pulleaa ahventa.
Päivän saalis: Yhdeksän pulleaa ahventa! Allekirjoittaneesta huolimatta.

Matkasimme saaliimme kanssa takaisin Turkuun, vältellen sateesta pulleita pilvenriekaleita. Nälkäkin jo oli. Miten ulkona tulee aina niin kova nälkä? Onneksi Cooking-osuus odotti. Kohteenamme oli yksi Food & Funiin osallistuvista ravintoloista, Ravintolalaiva Cindy.
Cindyllä Pekka pakotti meidät fileointihommiin. Apua! Terävä veitsi ja limainen kala kuulosti lähinnä tappavalta yhdistelmältä. Mutta onneksi hyvät neuvot olivat jälleen ilmaiset. Muutaman hikisen harjoitteluhetken jälkeen homma alkoi kuin alkoikin lutviutua ja ahvenet pääsivät eroon ylimääräisistä osistaan.

Emmi Harjun tyylinäyte. Pekka tarkkailee taustalla.
Emmi Harjun tyylinäyte fileoinnista. Pekka tarkkailee taustalla.

Lopulta oli aika istahtaa pöytään ja odottaa, että Cindyn kokki teki keittiössä omia taikojaan. Meille jäi enää syömisen vaiva. Miten itse saalistama ruoka voikin maistua niin hyvältä?

Affenfileet valmiina annoksena. Hyvää oli!
Affenfileet valmiina annoksena. Hyvää oli!

 

Kommentoi