Höperöt pöperöt

BLOGIT | Höperöt pöperöt

Naisesta mittaa, sarvesta Kobe-härkää!

Kuvat & teksti © Virve Nyyssönen
Kaikki kuvat & teksti © Virve Nyyssönen

Kaikenmoista lihaa on kyllä tullut vuosien varrella maisteltua, aina alligaattorista kenguruun, mutta Kobe-härkä ei ollut lautaselleni asti vielä löytänyt. Toki sekin oli omalle foods to eat before you die –listalleni kirjattuna. Joten kun sain kutsun Torren Kobe-iltaan, ei asiaa tarvinnut kovinkaan montaa sekuntia pohtia.

Pari pitkää pöytää täyttyi kutsuvieraista. Rivi ruokailuvälineitä ja erilaisia laseja lautasen ympärillä paljasti, että herkuttelisimme pidemmän kaavan mukaan. Nyt otettaisiin naisesta mittaa!

Ruokailun lomassa kuuntelimme maailmaa rock-tähden tavoin kiertäneen liha-asiantuntija Nozumo Dojon luentoa japanilaisista Kobe- ja Wagyua -lihoista ja niiden alkuperästä. Tarinat kertovat että Kobe-karjaa hierotaan sakella, niille luetaan haikuja ja juotetaan olutta, mutta Nozumo paljasti että väitteet ovat silkkaa urbaania legendaa (ja oiva markkinointikikka). Hän kertoi kuitenkin, että Kobe-härkien kasvattamisessa on omat erityisjipponsa. Härkien stressaantumista vältetään kaikin tavoin, joten ne elelevät aitauksissaan pareittain ja kuuntelevat vain rauhallista, japanilaista musiikkia. Härkien turkkia myös harjataan ja niiden nauttima ravinto on tarkoin säännösteltyä.
Harvinaisuutensa vuoksi Kobe-liha on yksi maailman kalliimmista ruokatuotteista ja huijaukset ovat yleisiä. Kobe-härkää ravintolassa tilaavan kannattaakin aina pyytää nähtäväkseen aitoustodistus, josta selviää mistä liha on peräisin, yksittäisen eläimen ja kasvattajan tarkkuudella. Myös aidolla Wagyua-härällä on oma todistuksensa.

Aitoustodistukset
Kobe- ja Wagyu-lihojen aitoustodistuksia. Papereihin on ikuistettu jopa härän nenänjälki. Se on yhtä yksilöllinen kuin meidän sormenjälkemme.

 

Alkupala
Kampasimpukkacocktail.

Alkupalana tarjottu kampasimpukkacocktail tarjoiltiin simpukankuoresta tomaatti-salottisipulisalsan kanssa ja huuhdeltiin alas erittäin kuivalla ranskalaisella samppanjalla, Louis Roederer Brut Premierellä. (Siis todella kuivan.)

Ensimmäisenä pääruokana saimme maistaa japanilaista Satsuma-härkää. Satsumalla ei tässä yhteydessä ollut mitään tekemistä sen plussapalloa muistuttavan sitrushedelmän kanssa. Satsuma on japanilaista Wagyua -lihaa, yksi sen alabrändeistä. Annos näytti varsin tylsältä. Yllätyksekseni Satsuman yhdellä sivulla oli melkoisen mellevä kimpale valkoista rasvaa. Lihan lisäksi annoksesta löytyi grillattua munakoisoa, sieniä ja valkosipulia.

Wagyu
Satsuma Wagyu -annos.

Nielaistuani lihasta ensimmäisen siivun se jumittui kurkkuuni ja hilautui siellä vain ylös ja alas, muttei suostunut laskeutumaan viimeiseen leposijaansa. Muutaman sekunnin ajan ehdin pelätä annoksen jäävän viimeisekseni ja foods to eat before you die –listaukseni olleen tällä kertaa vähän liiankin kirjaimellisen.. Onneksi argentiinalainen punaviini sai lopulta potkittua jojoa leikkineen häränpalan edestään. Maistelin varovasti loputkin lihasta, mutta en pitänyt sitä millään muotoa ihmeellisenä. Leikkauspinnasta toki näki, että lihan marmorinen rakenne poikkesi peruspihvistä, mutta maultaan se ei tehnyt erityistä vaikutusta, suuntaan tahi toiseen.

Aussipihvi
Black Angus-härkää. (Kobe-lihaa näkyy pääkuvassa lautasen oikeassa päädyssä.)

Toisena pääruokana tarjottiin sitten sitä itseään. Japanilaista Kobe-härkää. Kaverikseen se oli saanut australialaista Black Angus -härkää, artisokkapyreetä, grillattua parsaa ja perunaa. Olin tässä vaiheessa jo niin täynnä, että en juurikaan koskenut lisukkeisiin, keskityin vain maistelemaan ja vertailemaan lihoja. Tässä vertailussa Musta Angus voitti selkeällä turvanmitalla. Siinä oli enemmän aromikkuutta, mureaa lihan makua. Kobe-härkä oli miedompaa, vaikkakin suutuntumaltaan hyvin pehmeää. Kobe-lihan rasvaprosentin mainittiin olevan 8%:n luokkaa, mutta se tuntui ja näytti huomattavasti rasvaisemmalta. Meitä valistettiin, että lihan rasva oli kuitenkin suurelta osin ns. hyvää rasvaa.

Nozumon kysyttyä miltä Kobe-härkä maistui, porukasta irtosi pari spontaania ”Magnificent!” ja ”Excellent!” -huutoa, joten eihän Kobe-liha millään muotoa huonoa ollut, erilaista vain.
Annoksen kanssa tarjottu chileläinen viini, Tarapacá Gran Reserva Cabernet Sauvignon, oli maultaan täyteläinen ja pyöreä, helposti lähestyttävä. Oikein oiva tuttavuus, etten sanoisi.

Valijuusto
Välijuusto.

Välipalaksi tarjoiltu juustolautanen assosioitui vahvasti Japaniin ja keväisiin kirsikankukkiin. Voimakkaan makuinen juusto ei ollut lainkaan makuuni, joten nautin tästä annoksesta vain silmilläni ja huuhtelin juuston maun toisella kulauksella punaviiniä.

Jälkiruokana oli suklaakakkua. Kakussa itsessään ei ollut mitään ihmeellistä, mutta sen kaveriksi oli valittu varsin mielenkiintoinen jälkiruokajuoma, Hartwallin Classic Brown Ale -olut. Varsin rohkea ja ennakkoluuloton valinta. Mutta kappas vaan, maut toimivatkin erinomaisen hyvin yhteen!

 

Kakku
Suklaakakkua, brandyhyytelöä, pistaasikrokanttia ja mascarponevaahtoa.

Aterian päätti kahvi jonka aveccina tarjotun, hennosti kellertävän ginin tamminen maku oli perusginiä pehmeämpi.

Kokonaisuudessaan kokemus oli mielenkiintoinen ja jännittävä (ehkä vähän liiankin) ja Kobe-härkä ehdottomasti maistamisen arvoinen tuttavuus.

Kommentoi