Höperöt pöperöt

BLOGIT | Höperöt pöperöt

Fantastinen focaccia

Focaccia
Teksti & kuva © Virve Nyyssönen.

Maukasta leipäviikkoa!

Viikkoa vietetään tänä vuonna 12.–18. syyskuuta teemalla ”Terveenä leivästä”.

Tämä on yksi lempileipäresepteistäni. Leivon tätä pehmeänmuhkeaa focacciaa usein illanistujaisiin, sillä se maistuu erinomaiselta ihan sellaisenaan. Maun salaisuutena on pitkä kohotusaika ja laadukas oliiviöljy. Lisukkeena voi käyttää makunsa ja fiiliksensä mukaan valkosipulia, aurinkokuivattua tomaattia tai yrttejä, kuten rosmariinia.

Fantastinen focaccia

(pellillinen)

½ l vettä
n. 700g vehnäjauhoja (joista osa täysjyvää)
½ ps kuivahiivaa (tai 15 g tuorehiivaa)
vajaa 1 rkl suolaa
ripaus sokeria
n. 3 rkl oliiviöljyä

Päälle: valkosipulia / aurinkokuivattua tomaattia / tuoretta rosmariinia

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää suola, ripaus sokeria ja hiiva. Sekoita sitten jauho pienissä erissä ja vaivaa taikina kiinteäksi. Peitä leivinkulho liinalla ja anna taikinan kohota 2-3h.
Voitele uunipelti oliiviöljyllä ja kumoa taikina sitten pellille. Taputtele taikina levyksi. Painele taikinaan kuoppia ja lisää pinnalle makusi mukaan valkosipulia / aurinkokuivattua tomaattia / tuoretta rosmariinia. Ripottele pinnalle oliiviöljyä.
Kohota leipää vielä n. puoli tuntia ja paista sitten 250 asteessa 10-15 min.

Herkullisia hetkiä,

-Virve-

Tulosta resepti

Yksi vastaus artikkeliin “Fantastinen focaccia”

  1. Taivaallinen maa-artisokkakeitto - TS Ruoka

    […] Vinkki! Leivo keiton kaveriksi vaikkapa tätä fantastista focacciaa. […]


Kommentoi