Haarukassa

BLOGIT | Haarukassa

Neljän täytteen pannari

Päätin jatkaa Kaurahaaste-postauksissa valitsemallani tiellä, eli tehdä helppoa ja nopeaa arkiruokaa samanlaisessa retrohengessä kuin smoothiepostauksessakin. Tällä kertaa teemme siis – ta daa – pannaria!

(Siihen päätymistä avitti myös se smoothien teosta jäänyt, avonainen kauramaitopurkki, jolle piti keksiä käyttöä. Avonainen, pian vanhaksi menevä maitopurkki = pannari.)

Sektoreihin jaettu pannari on aika kasaria, myönnän, mutta älkää naurako, se on oikeasti kätevä kuin mikä! Jokaiselle ruokailijalle voi tehdä oman sektorin ja valita siihen just niitä mieluisia täytteitä, tai sitten voi tehdä puolet pannarista suolaisilla ja puolet makeilla täytteillä. Eli kerralla syntyy sekä pääruoka että jälkkäri! Miten kätevää.

Kylläpä väsyttää, tuumii pingu. Kuva: Heli Nieminen

 

Käytin pannariin sekä kauramaitoa että jauhoseosta jossa on kauraa. Yleensä gluteenittomat pannarit eivät tuppaa nousemaan kovin kuohkeiksi, ei tämäkään. Tämä on rakenteeltaan tiukempaa ja muistuttaa enemmän jonkinlaista piirasta tai sämpylää kuin tavallista pannaria. Mutta suolaisessa puolessa se ei haittaa, ja makea taas upposi hillon ja jäätelön kanssa ilman mukinoita humauksessa!

Jos kuitenkin haluat kuohkeamman, kokeile lisätä yksi muna tai korvaa osa jauhosta tavallisella jauholla. Sitten tämä ei tosin enää ole gluteeniton.

Edessä vasemmalla kinkku, oikealla pinaattihässäkkä, takavasemmalla banaani-kaneli, oikealla takana sokeroitu.

Täytteistä sen verran, että tein kaksi suolaista ja kaksi makeaa ruutua, vanhalla kunnon kaapista-löytyy -periaatteella. Aikoinaan harrastin pinaattipannareita paljonkin, ja nyt taas muistin että miksi. Myös kinkku toimi täytteenä erinomaisesti.

Makealla puolella yksi osa on vain sokeroitu (itse taikinassa ei ole sokeria), toisessa puoliskossa on banaania ja kanelia. Aika 1980-lukulaista, eikö vaan!

Pinta näytti jäävän turhan kuivaksi, joten heittelin paistamisen loppuvaiheessa makealle puolella muutaman nokareen voita ja lisäsin suolaiselle puolelle juustoraastetta. Nam.

Raakanahan tämä ei ole erityisen nättiä.

 

Kaurahaasteen tiimoilta on kehitelty paljon reseptejä, joita on koottu yhteiselle Facebook-sivulle. Suosittelen erityisesti kurkkaamaan turkulaisen Polkkapossun Hunaja-kaurajäätelöä. Näytti tosi namilta.

Mutta tässä siis pannariresepti:

Sektoripannari

 

7 dl kauramaitoa
3 munaa
n. 5 dl kauraista jauhoseosta (gluteenitonta)
suolaa
½ dl öljyä

täytteet:
* 2 isoa siivua kinkkua + oreganoa + juustoraastetta
* 1-2 palaa pinaattia, pala fetaa, mustapippuria + juustoraastetta
* 1 banaani, kanelia + voita
* sokeria + voita

Vispaa munat kauramaidon joukkoon, lisää kaurajauhot ja sekoita voimakkaasti jotta saat kaikki paakut pois. Mausta suolalla. Anna turvota puolisen tuntia, lisää öljy ja kaada leivinpaperin päälle uunipellille.

* Hienonna kinkku ja ripottele sekä oregano yhdelle neljännekselle.

* Murenna jäiset pinaattikuutiot silpuksi, murentele feta pieneksi, ripottele neljäsosalle, mausta mustapippurilla

* Siivuta kuorittu banaani, levitä palat yhteen neljännekseen, mausta kanelilla.

* Ripottele viimeiseen neljännekseen sokeria.

Paista pannaria 225 asteessa puoli tuntia tai kauemmin, kunnes se on kypsä. Noin paiston puolivälissä lisää juustoraaste suolaisille täytteille ja voi/margariini nokareita makealle.

Nauti lämpimänä.

Tulosta resepti

Kommentoi