Haarukassa

BLOGIT | Haarukassa

Makoisat tontonton-piparit

Voi jos olisin saanut vaikkapa vain euron joka kerta kun joku lohkaisee tämän vitsin: ”Tämä on siis maidoton ja munaton ja gluteeniton ja mauton. Heheheheheh.”

Olisin kuulkaas varakas nainen.

En tiedä miksi niin monen mielestä on hauska heittää tarjoilut väsänneelle läppää siitä, että ruoka ei varmaan maistu miltään. Mutta näitähän vaan riittää. Täytyy vain purra hammasta ja hymyillä.

Gluteenittomat jauhoseokset ovat parantuneet huimasti siitä mitä ne joskus olivat, ja nykyisillä saa hyvin samantyyppisiä leivonnaisia kuin tavallisilla jauhoillakin. Ongelmana on vain sitkon puuttuminen, joten esimerkiksi kaulittavien taikinoiden tekeminen ei aina onnistu.

Minulla on ollut mainio gluteeniton ja maidoton joulupipariresepti, mutta siinä oli munaa ja aika paljon mausteita. Googlailin siis uutta, ja päädyin (taas kerran) Pirkanmaan allergia- ja astmayhdistyksen sivuille. Sieltä löytyi (taas kerran) toimiva resepti.

Reseptissä jauhomääräksi mainitaan 3-4 desiä, itse tein ensin kolmella desillä ja laitoin taikinan noin puoleksi tunniksi jääkaappiin. Se oli edelleen turhan pehmeää, joten sekoitin parissa erässä vielä desin verran (Fin mix)jauhoja. Koostumus oli sen jälkeen todella hyvä. Reseptissä puhutaan riisi/tattarijauhosta, itse suosin valmiita jauhosekoituksia, kuten Fin mixiä.

Taikina oli jo sellaisenaan makoisaa, kuten piparitaikina aina on. Siitä voi helposti syödä överit. Tämä ei tietenkään ole ihan saman makuista kuin tavallinen joulupiparitaikina, enemmän kinuskin tai toffeen makuista. Mikä ei ole huono asia.

Kaikkea taikinaa ei kannata ottaa työstettäväksi, sillä sen käsittelyä helpottaa että se on kylmää. Itse leivoin taikinan kolmessa erässä.

En yrittänyt kovin pontevasti taikinaa kaulia, otin vain palasia ja taputtelin litteämmäksi jauhotetun, silikonisen leivonta-alustan päällä jauhotetuin käsin. Kauliakin voi hieman, mutta ei kovin rajusti. Taikina kannattaa jättää paksuhkoksi. Se on aika rasvaista, mutta sehän on vain maun kannalta hyvä asia.

Piparit irtosivat alustasta hyvin, paistuivat nätin vaaleanruskeiksi ja maistuivat mureilta ja herkullisilta. Niistä ei tullut kovia känttyröitä eikä käsiin murenevia haperoita, kuten gluteenittomista pipareista joskus.

Kannattaa siis kokeilla. Taikina ei ole kovin iso, siitä tulee pari pellillistä. Mutta kyllä sillä hyvin alkuun pääsee.

 

Piparkakut

 

100 g maidotonta margariinia
½ dl sokeria
½ dl siirappia
3-4 dl hienoja riisijauhoja tai tattarijauhoja
1 tl soodaa

Kiehauta rasva, siirappi ja sokeri. Sekoita joukkoon jauho-soodaseos. Taikina saa olla pehmeää. Laita jääkaappiin kovettumaan. Kauli jauhoja apuna käyttäen pieni pala kerrallaan. Ota paloja muotilla. Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia.
(Piparkakkutalo: taikina saa olla kovempi ja kauli paksummaksi. Ota muotilla talon osat. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.)

Tulosta resepti

 

2 vastausta artikkeliin “Makoisat tontonton-piparit”

  1. tsruoka

    Kiitos! No nyt pitäisi jo olla jokaiselle löytyä sopiva resepti! 🙂 -Heli


Napsauta peruuttaaksesi vastauksen.

Vastaa käyttäjälle tsruoka Peruuta vastaus