Haarukassa

HELI NIEMINEN | Haarukassa | 2

Kotini on kuin kiljutehdas

Hermanni on asunut meillä nyt neljä päivää. Haju on sen mukainen.

Se lyö vastaan ovella joka päivä kun tulen töistä. Vahva käyneen aromi.
Sunnuntaina meille tulee vieraita, ja mietin kuumeisesti, mihin Hermannin piilotan. Etteivät luule, että täällä tehdään kiljua.

Kollega, jolta Hermannin sain, neuvoi virittäneensä ohuen huivin kulhon päällä olevan leivinliinan ympärille. Se kuulemma blokkaa pahimmat hajut. Kokeilen sitä illalla.

Muitakin neuvoja on tullut. Sain torstai-iltana työkaverilta kivan meilin:

”Olipa hauska huomata, että ystävyyskakku Hermanni on taas herätetty henkiin.

Touhuilin sen kanssa ehkä jotain 5-6 vuotta sitten, silloin oli oikea Hermanni-buumi. Leivoin aika monta kakkua ja yritin parhaani mukaan jakaa taikinaa eteenpäin, mutta jossain kohtaa ystäväpiiri alkoi saada tarpeekseen… Onhan se aika työläs, kun viikko suttaantuu esikasvatuksessa.

Mutta kakusta tulee oikein hyvä, kelpaa kyllä syödä. Tein muistaakseni ihan basic, ilman kummempia tuunauksia.
Se tärkein asia on muistaa käyttää Hermannin kasvatuksessa ISOA kulhoa, muuten se ryömii pitkin pöytiä ja lattioita.”

Siinäpä olikin tärkeä neuvo! Siirsin Hermannin heti huomattavasti kookkaampaan kulhoon.
Ekaluokkalainen on ollut liikuttavan innoissaan Hermannista ja sekoitellut sitä aamuin illoin.
Tänään Hermannille sai syöttää seuraavat asiat: 2½ dl maitoa, 2½ dl sokeria, 2½ dl jauhoja.
Siellä ovat nyt.
Taas sekoitellaan ja odotellaan.

2 vastausta artikkeliin “Kotini on kuin kiljutehdas”