Haarukassa

BLOGIT | Haarukassa

Herkullinen Hermanni

Anteeksi.

Hermannin taru on jäänyt roikkumaan puolitiehen.

Kerroin siitä, miten Hermanni tuli taloon ja siitä, miten yritin piilotella taikinasta aiheutuvaa hajuhaittaa vierailta. (Kätkin Hermannin saunaan ja unohdin sen sitten päiväksi sinne. Hups.)

Hermannin kanssa siis puljattiin aamuin illoin seitsemän päivää. Sekoiteltiin ja välillä ruokittiin.

Sitten Hermanni piti jakaa neljään osaan, pakata kolme annosta muovirasioihin ja lähettää ne maailmalle.

Otin oppia kollegalta jolta itse Hermukan sain ja kiedoin pakasterasiat kaksinkertaisiin muovipusseihin ja teippasin huolella. Ei pitäisi falskata.

Sitten, kahdeksantena päivänä oli aika. Leipoa Hermanni.

Ystäväni oli tehnyt aiemmin syksyllä Hermannin ja rouhinut sekaan suklaata. Tuumin, ettei idea ole huono ja sekoitin taikinaan puoli levyä rouhittua suklaata.

Kun Hermanni paistui, se tuoksui varsin leipämäiselle. Jännitti, että miltähän tekele tulee maistumaan, tuleeko siitä mitään.

Tuliko? Tuli!

Hermannista tuli kiinteä, tiivis, suurirakeinen kakku. Maultaan varsin uniikki, ei perinteinen kuivakakku, vaan ihan omanlaisensa. Jos olisin tiennyt että maku on niin hyvä, olisin ehkä pitänyt yhden osan juurta itselläni ja tehnyt vielä toisenkin kakun.

Ystäväni, jolle palanen minun Hermanniani lähti, sekoitti taikinaan pari raastettua hapanta omenaa, kanelia – ja vähän suklaata. Luulen, että se oli vielä parempaa.

Jos siis joku tyrkkää käteesi Hermannin, anna sille mahdollisuus! Hiukan vaivaahan siitä on, mutta lopulta idea on todella hauska ja lopputulos mainion makuinen.

Kommentoi