Eat & Go

BLOGIT | Eat & Go

Trendikkäät yrtit ovat rivitaloasukkaiden yhteinen ilo – katso yrttiset ja raparperiset reseptit

Tulevaisuuden trendeistä yhteisöllisyys ja jakamistalous ovat nyt ajankohtaisia aiheita. Yhteisöllisessä jakamisessa tuotteiden tai palveluiden omistajuutta jaetaan yhteisesti muiden kesken.

Tänä keväänä myös meidän rivitaloyhtiössä haluttiin olla mukana tässä trendissä. Niinpä kevään pihatalkoiden yhteydessä syntyi ajatus pienimuotoisen jakamistalouden toteuttamisesta. Piha-alueemme vielä tuolloin tyhjinä ammottaneet kasviruukut tuntuivat tähän tarkoitukseen sopivimmalta aloituskohteelta.

Istutimme piha-alueen kukkalaatikoihin tänä vuonna kesäkukkien sijaan trendikkäimpiä syötäviä yrttejä, joista asukkaat voisivat käydä tarpeen tullen käydä napsimassa mieleisiään yrttejä. Yrtit soveltuvat hyvin säännöllisesti nypittäviksi kasveiksi, sillä mitä useammin niiden latvaosia katkotaan, sitä paremmin ne yleensä pääsevät haaroittumaan ja rehottamaan. Yhteisten yrttiruukkujen ansiosta asukkaiden omilta pihoilta vapautuu arvokasta lisätilaa kauniimpien kukkivien kasvien istutuksille.

Satsauksemme yhteisiin yrtteihin on ollut ilmeisen onnistunut, ja ne ovat sekä herättäneet ihastusta että keränneet kiitosta asukkailta. Kiinnostus yrttejä kohtaan on ilmennyt asukkaiden jatkuvana kyselyinä niiden käyttötarkoituksista. Tänä vuonna yrttilaatikoistamme löytyy minttua, salviaa, sitruunatimjamia, oreganoa ja thaibasilikaa.

Yrttikokeilun ansiosta voi hyvällä syyllä odottaa alueemme yleisen viihtyvyyden lisääntymistä sekä asukkaiden välisen vuorovaikutuksen kasvua. Yrtit ja ruokaan liittyvät keskustelunaiheet kiinnostavat useimpia meistä ja tuovat vaihtoehdon iänikuiseen säästä tarinointiin. Ehkä juuri tästä syystä pihallamme nähdään ensi vuonna entistä enemmän yrttiruukkuja.

Yrttilaatikot kannattaa sijoittaa lämpimään ja valoisaan paikaan. Voimakkaan makuinen salvia tulee Välimeren alueelta ja siksi se sopii erinomaisesti mm. italialaisen peston raaka-aineeksi.

Yrtti- ja raparperiaiheisia ruokaohjeita jaettavaksi

Salvia kiinnosti pihamme yrteistä itseäni eniten ja siksi päädyin salviapeston valmistamiseen. Salviapestoni osoittautui maultaan todelliseksi täysosumaksi. Salvia tuo kivaa vaihtelua basilikapohjaisiin pestoihin tottuneille.

Seuraavaksi jatkojalostin salviapestoani valmistamalla siitä pappardellepastaa. Sekoitin kypsän pappardellepastan tasaisesti peston kanssa, jonka jälkeen lisäsin siihen mustapippuria, parmesaanijuustoa ja paahdettuja kirsikkatomaatteja. Viimeisenä pastan päälle asettamani paahdetut ja valkosipuli-sitruunatimjamilla maustetut kananrintafileet viimeistelivät annoksen upeaksi ateriaksi. Oli muuten huippuhyvää!

Olen jälkiruokafriikki ja siksi jokaisella hyvällä aterialla pitää olla myös jotain makeaa. Aikani yrttiaihetta mielessä pyöritellessäni, päädyin valmistamaan jälkiruoan sittenkin raparpereista. Keittiön pöytätasolla takaisin kaappiin laittamista odottanut tarte tatin -pannu sinetöi ajatukseni raparperikeikauskakun tekemisestä  Lopputulokseksi sain omaan makuuni sopivan ja kesäisen raikkaan piiraan. Tässä kohtaa on kuitenkin syytä tunnustaa, että piiraan ulkonäkö ei ihan vastannut odotuksiani. Raparperin palat nimittäin hajosivat harmikseni ikävän näköiseksi. Sain onneksi korjattua tämän kauneusvirheen pikaisesti koristelemalla piirakan mansikoilla, kirsikoilla, mintunlehdillä sekä syötävillä kukilla. Tarjosin piirakkani kardemummalla ja vaniljasokerilla maustetulla jääkaappikylmän kermavaahdon kera.

Hyvää kesää!

-Mikko

Salviapesto

Salviapesto oli minulle uusi tuttavuus. Yllätyin lopputuloksesta, sillä peston pehmeän pyöreä maku oli viedä kielen mennessään. Pestoa kannattaa mahtavan makunsa vuoksi samalla suurempi määrä. Pesto säilyy hyvänä viileässä säilytettynä muutamia päiviä ja on todennäköisesti syöty ennen vanhenemistaan.

2 dl oliiviöljyä
2 ruukkua salviaa
2 dl cashewpähkinöitä
4 valkosipulin kynttä
100 g parmesanjuustoa
1/2 sitruuna
1 rkl hunajaa
1/2-1 tl suolaa
mustapippuria

Revi salvian lehdet varresta. Raasta juusto raasteeksi. Purista sitruunan mehu. Mittaa ja lisää tämän jälkeen kaikki ainekset tehosekoittimen kannuun ja pyöräytä ainekset tasaiseksi massaksi. Säilytä valmista pestoa jääkaapissa, jossa se säilyy ilmatiivisti säilöttynä noin viikon.

Salviapesto pappardelle & valkosipuli-sitruunatimjamivoissa paistettua kanaa

Salviapesto sopii hyvin maustamaan välimerellisiä pastaruokia. Yhdistin pestoa pappardellepastaan, ja jonka tarjoilin sitruunatimjamilla maustetun paahdetun kanan kanssa, Paahdoin myös annoksen kirsikkatomaatit uunissa. Pastan valmistuksesta yli jääneen salviapeston hyödynsin saman viikon salaateissa ja levitteenä leivän päällä.

neljälle

100 g kirsikkatomaatteja
4 broilerin rintafilettä
nippu tuoretta sitruunatimjamia
nokare voita
2 -3 rkl rypsiöljyä
2-3 valkosipulin kynttä
1/2 tl kuivattua chiliä
mustapippuria
suolaa
50 g parmesanjuustoa

Pastaan
500 g tuoretta pappardelle pastaa
vettä keittämiseen
suolaa

Koristeluun
herneenversoja tai lehtipersiljaa
tilkka oliiviöljyä

Asettele kirsikkatomaatit leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Valuta päälle oliiviöljyä ja paahda tomaatteja 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Raasta juusto ja leikkaa valkosipulin kynnet viipaleiksi. Lisää paistokasarille tai pannulle rypsiöljy-voisekoitus, valkosipulit sekä noin puolet sitruunatimjamista ja kuumenna. Lisää kuumalle pannulle myös broilerin rintapalat. Kypsennä fileet nopeasti molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Mausta suolalla, chilijauheella ja mustapippurilla. Nostele rintapalat uunivuokaa ja kypsennä 150 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Lisää pasta kiehuvaan suolalla maustettuun veteen. Tuorepastan keittoaika on vain muutama minuutti. Varo keittämistä liian kypsäksi. Siivilöi ja huuhtele nopeasti kylmän veden alla.

Siirrä pasta öljytylle pannulle ja lisää joukkoon reilusti eli 4-5 rkl salviapestoa. Pyörittele pastaa pestossa, kunnes pesto levittyy tasaisesti. Asettele pasta tarjoiluvadille tai suoraan lautasille annosteltuna. Ota kananrintafileet uunista. Leikkaa rintafileet poikittaissuuntaisesti viipaleiksi ja nosta viipaleet pastan päälle. Rouhi päälle mustapippuria suoraan myllystä. Ripottele päälle juustoraastetta ja asettele herneenversot ja kirsikkatomaatit. Lorauta lopuksi annoksen päälle hyvää oliiviöljyä tasaisesti. Koristele sitruunatimjamin oksilla.

Raparperipiirakka tarte tatin tapaan

Vielä oman puutarhan puolella kasvavat raparperin varret houkuttelivat kokeilemaan Tarte tatin-tyyppistä keikauskakkua raparperista.
Raparperikeikauskakun voi koristella kesän tuoreilla mansikoilla ja kirsikoilla.

Tarvitset piirakan tekoa varten uuninkestävän vuoan tai tarte tatin pannun.

400 g valmis piirakkapohja
4 raparperin vartta
50 g voita
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl vaniljasokeria
1,5 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
mansikoita
(kirsikoita)

Kauli taikina ohueksi ja paistovuoan kokoiseksi kahden leivinpaperin välissä. Siirrä taikina hetkeksi sivuun.

Pilko raparperit paloiksi. Aseta tarte tatin -vuoka liedelle . Lisää pannulle voi, sokeri, kardemumma, raparperinpalat ja vaniljasokeri.

Kuumenna pannu ja anna seoksen karamellisoitua samalla sekoittaen. Siirrä pannu sivuun. Nosta kaulittu taikina pannun päälle kanneksi. Painele taikinan reunat tasaisesti.. Pistele vielä haarukalla tai veitsellä reikiä taikinaan. Paista 180 asteisen uunin alatasolla noin 30-35 minuuttia.

Ota valmis piirakka uunista ja anna jäähtyä hetken ennen sen kumoamista toisinpäin. Irrottele varovasti veitsellä piirakan reunoja. Kumoa piirakka ja koristele tuoreilla mansikoilla ja mintun lehdillä. Tarjoa kardemummalla ja vaniljasokerilla maustetun kermanvaahdon kanssa.

Koristeena voi käyttää myös syötäviä kukkia. Minä käytin laventelia ja juhannusruusun terälehtiä.

Kommentoi