Eat & Go

BLOGIT | Eat & Go

Take away -lähiruokaa Amsterdamissa

Lähiruokaa valmiina nautittavaksi.

Sain idean tämän blogin kirjoittamiseen kolme vuotta sitten, aloittaessani jälleen opiskelut, jokta suoritin sujuvasti työn ohessa.

Olen myös aktiivikuntoilija, maratoonari ja terveellisen ruoan ystävä. Kaikkien näiden sovittaminen yhteen vaati aika paljon järjestelyjä arjen rutiineihin.

Aktiivikuntoilulla tarkoitan vähintään tunnin päivittäistä treenaamista noin kuusi kertaa viikossa, mieluiten kuntosalilla. Vaatimukseni myös ravitsemukselta ovat kovat. Terveellisen ruoan tulee lisäksi olla herkullisen näköistä ja maistuvaa. En panisi myöskään  pahakseni, jos ruoka vielä olisi ekologista ja eettisesti valmistettua.

Plussaa tulee vielä ruokaan ja ruoan nauttimiseen liittyvistä positiivisista mielikuvista ja elämyksistä. Myös itse ruoan ostotapahtuma voi olla elämyksiä tuottavaa. Elämykset ilahduttavat ja voivat olla myös viihdyttäviä.

Olin aidosti hämmästynyt opiskelija-aikanani etsiessäni oikotietä hyvään ruokaan. Useimmiten päädyin noutoruoka-tarjonnan vähyydestä johtuen syömään ulkona. Ravintolaruokailu ei aina ole se kaikkein edullisin vaihtoehto, joten päädyin miettimään vaihtoehtoja.

Raaka-aineet kotona valmistettavalle aterialle on helppo löytää mistä tahansa kaupasta. Aina ei kuitenkaan ole aikaa syödä ulkona tai mielenkiintoa valmistaa itse ruokaa kotona. Haasteena on löytää terveellisiä, maistuvia ja ekologisia valmiita ruoka-annoksia helposti mukaan ostettavaksi .

Tämä blogi kertoo siitä, kuinka muualla maailmassa tämä ongelma on ratkaistu. Tässä osassa kuvaan havaintojani Amsterdamissa viime vuoden lokakuussa.

Ekologisen ja orgaanisen ruoan mekka.
Ekologisen ja orgaanisen ruoan mekka.

Ihastuin ikihyväksi Marqt-ruokakauppaketjuun, joka perustajansa  Quirijn Bollen liikeidean mukaan tarjoaa tuoretta ruokaa suoraan paikallisilta viljelijöiltä. Muina teemoina ovat ekologisuus ja asiakkaiden muuttuneiden odotusten mukainen tarjonta. Liikkeessä ei voi maksaa ostoksiaan käteisellä. Ainoastaan korttimaksu hyväksytään. Fokuksena tässä blogissa on tämän kaupan valmisruokatarjonta. Eat & Go!

Pyöräparkki

Hollantilaiset ovat hyvin tietoisia ympäristöasioista. Wikipedian mukaan Amsterdamin kaupungissa oli yli 743 905 (2006) asukasta ja arviolta yli 900 000 (2011) polkupyörää. Lähiruokaan keskittyvälle ruokakaupalle riittää siis kysyntää.

Marqt-myymälän valmisruoat on valmistettu lähialueen tuottajien raaka-aineista. Ruokien ostajia ilahduttaa myös raaka-aineiden ekologisuus ja tällä tiedolla laiska kokkaaja voi lohduttaa omaa huonoa omaatuntoa.

Kaikkia myynnissä olevia tuotteita ei ole mahdollista Hollannin maatieteellisestä sijainnista johtuen  saada lähialueilta. Tällaisia ovat jotkut eksoottisemmat hedelmät ja viinit. Mutta myös näitä tuotteita koskevat samat eettiset ja ekologiset vaatimukset. Jopa virvoitusjuomat ovat täällä ekologisesti valmistettuja.

Tämä oli tärkeä ja ilahduttava tieto itselleni. Olen colajuoma-addikti ja sain hyvän syyn ostaa ja latkia sitä mielin määrin.

waldorf

Salaattiannokset ovat pakattu läpinäkyviin rasioihin. Kuluttaja näkee vaivattomasti pakkauksen sisällön ja voi myös näin todeta raaka-aineiden tuoreuden.

Omasta mielestäni laadukasta ja hyvää tuotetta ei pidäkään peittää pakkauksella. Ruoka-annokseen käytettyjen raaka-aineiden eri komponentit tulee olla selkeästi asiakkaan havaittavissa, samaan tapaan kuin ravintola -annoksessa. Laadukkaista raaka-aineista valmistettu tuote myy nimittäin itse itseään.

waldorf sis

Maratoniin valmistautuvan oli helppo valita mieleisensä annos laajasta valmisruokavalikoimasta.

Yllä olevassa kuvassa on  Waldorfin salaatti avattuna pakkauksestaan. Salaatti maistui hyvältä, ja olisi voinut ihan hyvin olla vaikka itse tehtyä. Onnistuneeseen ostokokemukseen kuuluu myös ruoan hyvä maku. Ruokakaupan hintataso on hieman tavallisia marketteja korkeampi, mutta asiakkaat näyttivät olevan valmiita maksamaan korkeampia hintoja.

Reilunkaupan omenamehua sekä ekologista tiramisua
Reilun kaupan omenamehua sekä ekologista tiramisua.

Marqt-kaupan valikoima kattaa lähes kaikki päivittäiskaupan tuoteryhmät. Olin niin innoissani tästä löydöstäni, että taisin kantaa oikein urakalla ruokaa kaupasta hotellihuoneeseeni.

BLTC sandwich

Valmis BLTC -leipä (pekoni, lehtisalaatti, tomaatti & juusto) näytti sisältä tältä. Raaka -aineet ovat selvästi havaittavissa, ja maku sitä mitä ulkonäkö antaa ymmärtää. Maistoin tuotteessa muutakin kuin leipää ja majoneesia.

Kaupan asiakaslupauksen mukaan raaka-aineet ovat ekologisia ja läheltä. Asiakkaat määrittelevät asiakaslupauksen toteutumisen ostokokemuksen perusteella. Ruoan hyvä maku on yksi tällainen kokemus, ja saa onnistuessaan asiakkaan palaamaan uudelleen ostoksille.

Maratoonari

Jottei tämän matkan pääasia unohtuisi, niin pitihän se maratonkin juosta. Maraton oli ”Piece of Cake”. Maasto oli koko matkan tasamaata, Alankomaissa kun ollaan.  Saavutin maaliviivan ajalla 4:54:20. Olin tyytyväinen aikaani.

Maratonin jälkeen maistui ceasar-salaatti. Hotellihuoneessa – olin sen verran uupunut juoksusta. Take away -salaatti täytti tässä tehtävänsä. En olisi jaksanut lähteä ulos syömään. Sinä iltana en poistunut huoneestani.

Schiphol

Ilokseni sain nauttia vielä kotimatkalla tällaisen orgaanisen jogurtti-myslin Schipholin lentokentällä. Kyllä maistui hyvältä!

Ensi viikolla uusi kaupunki ja uudet kokemukset. Siihen asti morjens!

-Mikko

Yksi vastaus artikkeliin “Take away -lähiruokaa Amsterdamissa”

  1. Veli Korhonen

    Ihan hyvä juttu, tilasin muistutuksen sähköpostiin, tulee luettua muutkin.Tuttua hommaa tuo, että kuntoilee tunnin päivässä ja pyrkii syömään terveellisesti. Se vaan se vanha roskaruokaelämä tunkee väliin.


Kommentoi