Eat & Go

BLOGIT | Eat & Go

Rakastunut Raumaan

Minulla oli ilo saada tutustua viime viikonloppuna Raumalla järjestettyyn Suvi Päi -kesänavaustapahtumaan. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Rakastunut Raumaan -kauppiaiden, Radio Ramonan, Rauman kaupungin sekä SAMK:in ja WinNovan opiskelijoiden kanssa.

Saavuimme hyvissä ajoin aamulla Raumalle ja saimme esimakua tulevan päivän tarjonnasta nauttiessamme aamukahvia Konditoria Prassenin kahvilassa aivan Vanhan Rauman kupeessa.

Tarjolla oli mukava valikoima värikkäitä ja suussasulavilta näytäviä makeita kakkuja sekä pikku suolaisia. Itse päädyin maistamaan kinkku-juustotäytteistä bagelia. Ystäväni valintana oli sienipiiras. Maut olivat täällä enemmän kuin kohdallaan ja hintataso oli vähintään kohtuullinen.

Tarkoituksenamme oli juoda ainoastaan kahvit, mutta kahvilan valikoima suorastaan vaati maistamaan jotain kahvin seuraksi. Kahvila oli tupaten täynnä ihmisiä ja heidän puhumastaan kielestä – raumalaiset puhuvat kieltä, ei murretta! – päättelimme asiakkaiden enemmistön muodostuvan pääosin paikallisista. Minulle paikallisten suuri osuus asiakaskunnasta viestii aina jotakin korkeasta laadusta ja luottamuksesta yritystä kohtaan.

Cafe Prassen on avoinna arkisin klo 8-19, lauantaisin 9-18 ja sunnuntaisin klo 11-18. Posellinkatu 6, Rauma

Prassen sisäPrassen bagel

Päivän virallinen osuus alkoi hetkeä myöhemmin maittavalla Café Salin brunssilla. Café Sali on bistrohenkinen ja moderni ravintolakokonaisuus Vanhan Rauman kauppatorin varrella. Kahvilan arvoina ovat vihreys ja jatkuvuus. Arvot ilmenevät mm. ravintolan kalusteissa, joista osa on rakennettu uusiomateriaaleista ja osa on myös sataprosenttisesti kierrätettyjä.

Café Sali on avoinna joka päivä 9-21, kesällä 8-22. Kuninkaankatu 22, Rauma

Cafe Salisali sisältä

Vanha Rauma on yksi Unescon maailmanperintökohteista ja ehdottomasti tutustumisen  arvoinen kohde. Tästä yhtenäisestä puutalo-alueesta ei onneksi ole rakennettu mitään suurta ulkoilmamuseota, vaan alueella oikeasti asutaan, eletään ja tehdään kauppaa. Alueen elinvoimaisuudesta ja trendikkyydestä kertovat alueen monet tyylikkäät ravintolat ja kahvilat.

Täältä löytyy myös ravintola Goto, joka valittiin Gloria Ruoka ja Viini -lehden yleisöäänestyksessä kolmen parhaan ja mielenpainuvimman ravintolan joukkoon.

Meidän mielestämme moderniin aasialaiseen keittiöön keskittynyt Lungi Asian oli keksinyt alueen hauskimman nimen. Itse ymmärsimme sanan lungi tarkoittavan kuta kuinkin samaa kuin rento – tai jopa veltto – ja tämä yhdistettynä aasialaiseen elämänmenoon sai ainakin omissa mielikuvissani aikaan positiivisia muistoja jostain todella kaukaa palmujen alta.

Lungi tarjoaa aasialaista noutopöytää maanantaista lauantaihin klo 11-15 hintaan 9.80 € ja perjantaisin on tarjolla lisäksi sushi-buffet hintaan 16 € / 8 palaa ja 22 € / 12 palaa iltaan asti. Kesällä on myös tarjolla sunnuntain special buffet.

Lungi Asian on avoinna maanantaista lauantaihin klo 11-15, perjantaisin myös illalla, sekä kesällä myös sunnuntaisin. Kuninkaankatu 19 Rauma

Lungi

Moderni Vanha Rauma tarjoaa myös perinteitä. Yhden tarinan mukaan pitsinnypläyksen kerrotaan tulleen Raumalle merimiesten mukana. Merimiehillä kun ei kuulemma pitkien merimatkojen aikana ollut muuta tekemistä kuin nypläys ja samalla heille tarjoutui mahdollisuus lisätienistien ansaitsemiseen myydessään näitä eteenpäin maissa ollessaan. Toisen version mukaan nunnat olisivat tuoneet tämän taidon aikoinaan Raumalle.

Mene ja tiedä – sen verran vaikealta tuo nypläys vaikutti, että ainakin minä taidan jättää suosiolla nuo lisätienistit ansaitsematta.

Pitsin nyplääjä

Ruokapuoti Lumo tarjoaa hienot puitteet ja valikoiman terveellisestä lähiruoasta kiinnostuneille. Lumon liikeidean keskeisen ajatuksen mukaan  jokainen kuluttaja voi olla vaikuttamassa maailman ekosysteemin tulevaisuuteen omilla valinnoillaan.

Täällä keskeisinä arvoina ovat kotimaisuus, luonnonmukaisuus ja terveellisyys.  Jokinen kaupan hyllylle päätyvä tuote harkitaan tarkkaan, jotta niiden maku, puhtaus ja ravinteikkuus vastaisivat asiakkaiden odotuksia parhaimmalla tavalla.

Ruoan ja ruokaraaka-aineiden lisäksi puodista löytyy sesongin ja fiiliksen mukaan vaihtuvalla valikoimalla myös mm. ruoanvalmistusvälineitä, kosmetiikkaa ja biohajoavia pesuaineita.

Ruokapuoti Lumo on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10-18 ja lauantaisin klo 10-14 osoitteessa kuninkaankatu 26, Rauma

 

lumo

Rauman torilla pääsimme vielä maistamaan paikallisten ravintoloiden tarjontaan aidossa katuruoka -hengessä. Mukana oli myös kattava pienpanimoita esittelemässä tuotteitaan.

Raumalaisten ikioma perinneherkku perinneruoka – lapskoussi maistui hyvältä vielä aikaisemmin nautitun brunssin jälkeenkin. Lapskoussi on merimiesten ruokaa ja se on muhennokseksi keitettyä lihaa, perunoita sekä juureksia. Lisukkeena tarjotaan punajuurta ja suolakurkkua. Muhennos kruunataan vielä voisulalla.

annos2

Lapskoussi

Rauma tori

Minusta on ollut todella ilahduttavaa todeta maailman ravintolatrendien rantautuneen kiitettävällä tavalla myös tänne Rauman Vanhaan kaupunkiin. Tämä näkyy nimenomaan palveluja tarjoavien yritysten arvoissa, jotka koskettavat myös yhä suurempaa asiakaskuntaa.

Tällainen uudenlainen ajattelu on edellyttänyt raumalaisilta yrityksiltä asiakkaan näkemistä passiivisen kuluttajan sijaan aktiivisena kumppanina koko palveluprosessissa.

Eläköön vastuullisuus, eettisyys, ympäristöarvot, terveellisyys ja kuluttajien maailmassa eläminen – Eläköön Rauman vanha kaupunki!

Eat&Go -bloggaaja joutui jättämään vähän varkain jäähyväiset Rauman riennoille lenkkipolun kutsuessa kotona Hirvensalossa. Rauman vanhan kaupungin torilla sen sijaan jatkettiin lystinpitoa erinomaisen ruoan ja oluen seurassa myöhäiseen iltaan asti. Taidettiin jopa musiikin tahdittamana laittaa vielä jalalla koreasti.

Kesällä täytyy tehdä sama reissu uudelleen!oma kuva

Treeniterveisin,

– Mikko

 

 

 

 

 

 

Kommentointi suljettu.