Putinkia ja mansikkapastaa

BLOGIT | Putinkia ja mansikkapastaa

We

Tässä joulun alla kun ihmiset usein kärsivät tekemisen puutteen aiheuttamasta toimettomuuden tunteesta, niin Putinkia ja mansikkapastaa antaa juuri oikealla hetkellä hyvän ehdotuksen: Onko tylsää? Kokkaa ankkaa! Joulukinkkuhärdelliin on vielä lähes viikko ja lahjathan on kuitenkin jo ostettu, eikö?

Näin mekin teimme. Lähikauppamme, eräs nimeltä mainitsematon saksalainen päivittäistavarakauppaketju, myi taannoin kokonaisia pakasteankkoja joista kolme päätyi meidän arkkupakastimeemme. Ankka on hyvää ja siihen liittyy tietysti ripaus eksotiikkaa. Se ei ole aivan perinteisen suomalaisen ruokakulttuurin ytimessä – tai ei ainakaan sen ruokakulttuurin johon me olemme kasvaneet. Siivekkäistä sekä koulu- että kotiruokapöytien kunkku on ollut tyls.. eikun tuttu ja turvallinen broileri. Kanaksi tätä väitettiin meidänkin keittiön pienimpien suusta useaan otteeseen. Joka kerta oikaisimme. Ei ole kultapieni kana. On ankka. Niin kuin Aku. Kvaak kvaak, ei kot kot.

Ankanpaistille löysimme monia täytevaihtoehtoja, joista päädyimme omena-leivänmuru-täytteeseen. Sitä sulloimme surutta paistiimme. Kun ankka oli huolellisesti täytetty, ompelimme sen kiinni (tästähän Paulalla on kokemusta jo uunikalareseptimme tiimoilta!) ettei täyte pääse valumaan uunissa pois. Reilun tunnin paistamisen jälkeen edessämme oli höyryävä omenantuoksuinen ankka, jota söimme riisin, fetasalaatin ja omenasoseen kanssa hyvässä seurassa – riittää isommallekin porukalle. Ja on hyvää!

Pieni ankanpaistinen uiskenteli uuniin.


Ankanpaisti. – Roast Duck.

1 kokonainen ankka
2 omenaa
5 dl leivänmuruja
1 sipuli
suolaa ja pippuria maun mukaan
25 g voita

Ota ankka hyvissä ajoin huoneenlämpöön lämpenemään. Jos ankka on pakastettu, kannattaa antaa sen sulaa rauhassa jääkaapissa noin 1-2 vuorokauden ajan. Jos huonosti käy ja aika loppuu kesken, voit laittaa ankan pusseineen vesialtaaseen ja antaa sulaa siellä, tämä jonkin verran nopeuttaa sulamista. Huuhtele ja kuivaa ankka sisältä ja ulkoa huolellisesti. Raasta täytettä varten leipä ja omenat, sulata voi ja silppua sipuli. Sekoita täytteen ainekset, mausta suolalla ja pippurilla. Täytä ankka täytteellä. Ompele kaula-aukko ja peräpää siististi kiinni muutamalla pistolla. Tässä toimii hyvin iso ja paksu neula sekä värjäämätön puuvillalanka. Hiero ankan pintaan pehmeää voita, reilusti suolaa sekä pippuria. Lopuksi ripota päälle vehnäjauhoja. Sido ankan koivet yhteen ja siivet niin, että ne pysyvät nätisti kyljissä kiinni. Laita ankka uunivuokaan ja kaada sinne vettä niin, että pohja reilusti peittyy. Paista 180 asteessa noin 1,5 tuntia, tai kunnes liha on kypsää. Valele ankkaa liemellä useasti. Lihan kypsyyden voi testata lihalämpömittarilla esim. rinnan kohdalta. Tarjoa haluamasi lisukkeiden kanssa, kevyesti sokeroitu omenasose sopii hyvin.

Tulosta resepti

 

Rakkain ankkamuistomme liittyy erääseen n. 10 vuotta sitten vietettyyn jouluun eteläisen Portugalin maaseudulla. Lähes hellelukemissa vietetyn joulukuun päätteeksi sovelsimme suomalaista joulunviettoa paikallisiin oloihin. Joulukuusena harva mutta jämäkkä agave-puu, lanttulaatikon tilalla bataattinen versio ja joulupöydän pääruokana paistettu ankka. Fado soi, eikä kinkkua tullut sinä jouluna ikävä.

Näihin joulumuisteloihin päätämme tämän vuoden bloggauksemme. Tammikuussa jatketaan. Kiitos lukijoillemme, teitä on kertynyt ihanan paljon ja toivottavasti uusia tulee samaan malliin. Putinkia ja mansikkapastaa löytyy nyt myös Facebookista, don’t miss!

Hyvää joulua ja vuoden viimeisiä viikkoja!

J & P

Kommentoi