Makuammuntaa

BLOGIT | Makuammuntaa

Glögipöydän koristeet

Marraskuu on se kuukausi vuodesta, jolloin kaikelta tekemiseltä ei ennätä nukkua, vaikka mieluiten käyttäisi aikansa talvihorrokseen vaipumiseen. Onneksi on pikkujoulukausi! Eihän se unenpuutteeseen auta, mutta ystävien tapaaminen tasapainottaa muuten kuormittavaa ajanjaksoa. Hyvää ruokaa ja yhdessäoloa, ja taas on energiaa kaikenlaisiin tekemisiin tuhlattavaksi.

Olen tavannut aivan liikaa ihmisiä, jotta voisin tässä postauksessa keskittyä kehenkään heistä. Valtavan kiinnostavat keskustelut ruoasta ja syömisestä päätyvät ehkä jollain aikataululla tälle palstalle, mutta nyt tarjoilen herkkupaloja glögin seuraksi – teille ja ystävillenne.

Sunnuntain ratoksi siirsin yhden lempipiiraistani leivoskokoon. Olen tehnyt piirasta Kinuskikissan ohjeella, vaikka alkuperäinen lienee Anna-lehdestä löydetty. Tomaatin, mozzarellan ja basilikan yhdistelmä ei voi mennä koskaan metsään, eikä mene tälläkään kertaa.

Tomaatit ja mozzarellat asetellaan lomittain vuokiin.

Suolaisissa leivoksissa on hieman enemmän näperrettävää kuin piiraassa, mutta aika nopeasti ne ovat silti valmiit. Kiireinen voi valmistaa piiraan samalla ohjeella. Piiraassa voi käyttää suurempia tomaatteja (esim. luumutomaatteja) ja mozzarellaa, ja sitä valmistaessa paistoaika on erilainen: pohjaa paistetaan 10 minuuttia, jonka jälkeen lisätään täytteet ja paistetaan 30 minuuttia. Leivokset saa jäähdyttyään helposti irti vuoista, mutta yhtä hyvin ne voi jättää vuokiin. Jos kaapista ei löydy leivosvuokia, muffinssivuoka toimii myös tarkoitukseen (paperisia vuokia en suosittele edes kokeilemaan).

Glögiä seuraksi ja herkuttelemaan!

Iloista pikkujoulukautta, nauttikaa ystävistänne!

Tomaatti-mozzarellaleivokset

30 kappaletta

Pohja:
200 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 ½ rkl vettä

Täyte:
2 rkl Dijon-sinappia
1 ½ dl parmesan-raastetta
10 kirsikkatomaattia
250-300 g mozzarellapalloja
mustapippuria

Basilikaöljy:
½ dl oliiviöljyä
½ ruukkua basilikaa
½ (tai 1 pieni) valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria

Koristeluun:
rucolaa

1. Valmista basilikaöljy: laita kaikki ainekset astiaan ja sekoita ne sauvasekoittimella hienoksi. Vaihtoehtoisesti voit tehdä tarkkaa työtä keittiöveitsellä ja sekoittaa hienonnetun basilikan, valkosipulin ja mausteet öljyyn.
2. Voitele leivosvuoat.
3. Nypi margariini ja jauhot sekaisin. Lisää vesi ja sekoita taikinaksi. Painele taikina kevyesti ja melko ohuesti leivosvuokiin.
4. Levitä sinappi pohjan päälle ja lisää parmesaaniraaste. Siivuta kirsikkatomaatit ja mozzarellapallot ja asettele ne lomittain leivosvuokiin. Ripottele päälle mustapippuria.
5. Paista leivoksia 225°C uunissa 20 minuuttia. Anna jäähtyä hieman, ennen kuin lisäät basilikaöljyn ja rucolan lehdet. Jos haluat tarjoilla leivokset ilman vuokia, anna leivosten jäähtyä kunnolla ja irrota ne vuoista ennen kuin lisäät basilikaöljyn ja rucolan.
6. Tarjoile ja nauti!

Tulosta resepti

 

4 vastausta artikkeliin “Glögipöydän koristeet”

  1. Sassu Saarinen

    Hieno resepti ja oivallus. Samaa leivostelua voi ilmeisesti siirtää myös muihin piiraisiin ja saada kokonaisen variaation suolaista Glögipöytään..


    • annah

      Juurikin näin! Leivoksiin tarvitaan vain vähän enemmän aikaa ja sorminäppäryyttä. Ehkä myös mielikuvitusta, koska ainesten kaunis asettelu on pienessä koossa paljon haastavampaa 🙂


  2. Seppo

    hyvä idea ja mukavaa vaihtelua glögipöytään!


Kommentoi